Key Ensemble juhlii 20-vuotista taivaltaan yhden kuorokirjallisuuden rakastetuimman jättiläisen, Sergei Rahmaninovin Vigilian parissa. Tämä on teos, jota kuoro on historiansa aikana esittänyt lukemattomia kertoja ja levyttänytkin runsas kymmenen vuotta sitten silloisen johtajansa Teemu Honkasen johdolla.
Kesällä 2014 brittiläinen taidemusiikkia käsittelevä Gramophone-lehti nosti kuoron All-Night Vigil -albumin yhdeksi parhaista levytyksistä, joita teoksesta on koskaan tehty ja Suomessa levy palkittiin vuoden 2014 suomalaisena kuorolevynä Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen ja Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton (Sulasol) toimesta.
Teoksen valinta juhlakonsertin musiikiksi on kiitoksenosoitus kaikille Keyn historian tärkeille henkilöille, jotka ovat antaneet elämästään aikaa ja ammattitaitoaan kuoron kehittämiseen ja kannattelemiseen. Key Ensemble on nykyään kukoistava ammattikuoro, joka ei ole syntynyt tyhjästä.
Vigilia kuullaan juhlakonsertissa ensimmäistä kertaa kuoron nykyisen taiteellisen johtajan Jutta Seppisen johtamana. Tervetuloa sukeltamaan mukaan muistojen säveliin ja samalla kokemaan miten Key Ensemble soi vuonna 2025!
Konsertin tunnelmavalaistuksesta vastaa Puolalan koulun oppilaat Timo Lehtovaaran johdolla.
Konsertti on väliajaton ja sen kesto on noin 60 minuuttia.
Julisteen kuva: Tuomas Kourula
Juliste: Anu Levä
Konsertin ohjelma
Sergei Rahmaninov (1873–1943): Vigilia, op. 37 (1915)
Konsertin esiintyjät:
Key Ensemble
Kristina Raudanen, mezzosopraano
Teemu Mustonen, tenori
Jutta Seppinen, johtaja
Konserttipaikka ja -aika
La 13.9.2025 klo 16.00
Martinkirkko
Huovinkatu 1, 20810 Turku
Liput
20 € Peruslippu
15 € eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelusmiehet, työttömät
10 € opiskelijat ja alle 18-vuotiaat
***
Key Ensemble firar sina 20 år med ett av körhistoriens mest älskade storverk, Sergej Rachmaninovs Vigilia. Detta är ett verk som kören under sin historia har framfört otaliga gånger och spelat in på skiva för drygt tio år sedan under ledning av dåvarande dirigenten Teemu Honkanen.
Sommaren 2014 lyfte den brittiska konstmusiktidskriften Gramophone fram körens album All-Night Vigil som en av de bästa inspelningar som någonsin gjorts av verket och i Finland tilldelades skivan priset Årets körskiva av Finlands körledarförening och Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto (Sulasol).
Valet av Vigilia som repertoar vid jubileumskonserten är ett uttryck för tacksamhet mot de personer som varit viktiga i Keys historia och som har gett av sin tid och yrkesskicklighet för att utveckla och stödja kören. Key Ensemble är numera en blomstrande proffskör, men har inte uppkommit ur intet.
Vid jubileumskonserten får publiken för första gången höra Vigilian dirigerad av körens nuvarande konstnärliga ledare Jutta Seppinen. Välkommen att dyka in bland minnenas melodier och samtidigt uppleva hur Key Ensemble klingar år 2025!
Konserten har ingen paus och räcker ungefär 60 minuter.
Foto: Tuomas Kourula
Affisch: Anu Levä
Konsertprogram
Sergej Rachmaninov (1873–1943): Vigilia (1915)
Artister:
Key Ensemble
Kristina Raudanen, mezzosopran
Teemu Mustonen, tenor
Jutta Seppinen, dirigent
Konsertplats och tid
Lör. 13.09.2025 kl. 16.00
Martinskyrkan
Knektgatan 1, 20810 Åbo
Biljetter: 20/15/10 €
***
Kiitämme – Vi tackar!
Turun kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet
Also check out other Concerts in Turku.